| Lähtöpäivän syksyinen auringonpaiste |
19.9 Maanantaina herätys soi aikaseen aamulla. Jännitys jylläsi vahvimpana tunteena, kun vielä oli jäljellä viime hetken paikkailua. Päässä kävi monenmoista ajatusta ja tunnetta, päällimmäisenä tunteena oli ikävä, koska Suomeen oli jäämässä paljon läheisiä. Mutta ikävän lisäksi, jossain hieman kauempana häämötti hyvänlaatuinen jännityksen tunne tulevasta.
Matkamme Ateenaan alkoi Joensuun lentoasemalta. Lentomme lähti aurinkoisesta Joensuusta 11 maissa aamupäivästä ja saavuimme Helsinkiin 50 minuutin lennon jälkeen. Helsingissä sää oli jo pilvisempää, joten ajatus siitä, että olimme matkalla aurikoisempaan ja lämpimämpään kohteeseen piristi mieltä.
| Helsinki-Vantaalla |
Helsinki- Vantaan lentoasemalla ei meidän tarvinnut pitkään odotella koneen lähtöä. Aika meni mukavasti oikeita portteja etsiessä ja vesipulloja metsästäessä.
Kolmen ja puolen tunnin lennon jälkeen saavuimme Ateenaan aikataulussa. Lento oli hieman raskas ja ajatuksena oli päästä asunnolle lepäilemään. Lentokentältä lähdimme suunnistamaan metroa kohti ja olimme sopineet yhteistyökorkeakoulun kahden oppilaan kanssa, että he tulevat meitä vastaan metroasemalle. Nämä kaksi iloista ja ystävällistä Kreikkalaista tyttöä saattoivat meidät asunnollemme ja vielä hetken lepäämisen jälkeen lähdimme yhdessä syömään ja tutustuman hieman jo kaupunkiin. Päivästä väsyneenä palasimme takaisin asunnollemme ja kävimme suoraan nukkkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti